Lapponia-rannekoru on veistos ranteessa

Lapponia-rannekoru erottuu perinteisestä kultarannekorusta ennen kaikkea muotoilunsa ansiosta. Björn Weckströmin käsissä kullan pinta sai rosoisia, orgaanisia ja paikoin lähes maisemallisia muotoja, jotka tekevät korusta tunnistettavan jo kaukaa.

Lapponian rannekoruissa ei pyritä täydellisen sileään tai symmetriseen ilmeeseen. Juuri pinnan vaihtelut, epäsäännöllisyys ja veistoksellisuus ovat olennainen osa niiden luonnetta. Siksi monet mallit tuntuvat enemmän korutaiteelta kuin perinteisiltä rannekoruilta.

Björn Weckström loi Lapponialle tunnistettavan muotokielen

Björn Weckström on Lapponian tunnetuin ja pitkäaikaisin suunnittelija, ja hänen työnsä teki merkin tunnetuksi myös kansainvälisesti jo 1960-luvulla. Hänen koruissaan inspiraatio syntyi usein luonnon muodoista, kullanhitujen pinnoista ja pohjoisen maisemista.

Rannekoruissa tämä näkyy erityisen voimakkaasti. Leveä pinta antaa tilaa muodoille, joita pienemmässä korussa olisi vaikea toteuttaa yhtä näyttävästi. Kullan pinta voi aaltoilla, murtua tai muodostaa lähes abstrakteja rakenteita, jolloin valo osuu koruun eri kulmista jatkuvasti uudella tavalla.

1960- ja 1970-lukujen Lapponia-rannekorut ovat vahvaa suomalaista designia

Holmaston tämänhetkisessä valikoimassa on useita Björn Weckströmin varhaisia malleja. Vuonna 1968 suunnitellut Oksat pois ja Unelmayö sekä vuonna 1967 valmistettu Kultaköngäs ovat esimerkkejä aikakaudesta, jolloin Lapponian oma muotokieli alkoi saada kansainvälistä huomiota. Myös vuoden 1971 Porotokka ja vuonna 1979 valmistettu Suma jatkavat tätä vahvaa veistoksellista linjaa.

Näissä koruissa 1960- ja 1970-lukujen design näkyy rohkeutena. Rannekoru ei ole vain tausta jalometallille, vaan itse muoto on korun pääasia.

Porotokka, Oksat pois ja Unelmayö kertovat eri tavoin samasta suunnittelufilosofiasta

Vaikka Lapponian vintage-rannekorut tunnistaa usein samasta maailmasta tuleviksi, yksittäisten mallien välillä on suuria eroja.

Porotokka on näyttävä keltakultainen rannekoru, jonka Björn Weckström suunnitteli ja Lapponia valmisti Helsingissä vuonna 1971. Oksat pois puolestaan on vuodelta 1968 ja edustaa hyvin Weckströmin voimakasta, lähes veistoksellista tapaa käsitellä kultaa. Samalta vuodelta oleva Unelmayö tuo kokonaisuuteen oman tulkintansa muodosta ja pinnasta.

Mallien nimet ovat osa Lapponian viehätystä. Ne eivät ainoastaan yksilöi korua, vaan rakentavat mielikuvaa luonnosta, maisemasta ja tunnelmasta, josta suunnittelu ammentaa.

Keltakulta korostaa Lapponian elävää pintaa

Tämänhetkisen valikoiman rannekorut ovat pääosin keltakultaisia. Lämmin kulta sopii erityisen hyvin Weckströmin muotokieleen, sillä pinnan syvennykset ja kohoumat synnyttävät voimakkaan valon ja varjon vaihtelun.

Sileässä kultakorussa huomio kohdistuu usein kiiltoon, mutta Lapponia-rannekorussa pinta toimii toisin. Hienovaraiset epätasaisuudet, mattaisemmat alueet ja kiiltävämmät kohdat muodostavat yhdessä kokonaisuuden, joka muuttuu ranteen liikkeen mukana.

Juuri tämä tekee vanhasta Lapponia-rannekorusta kiinnostavan myös läheltä tarkasteltuna. Korun pinta ei ole pelkkä viimeistely, vaan olennainen osa suunnittelua.

Vintage-Lapponia kiinnostaa myös keräilijöitä

Vanhemmissa Lapponia-koruissa yhdistyvät suomalainen designhistoria, tunnettu suunnittelija ja usein jo tuotannosta poistunut malli. Tämä tekee erityisesti 1960- ja 1970-lukujen koruista kiinnostavia myös keräilyn näkökulmasta.

Esimerkiksi Kaarisilta vuodelta 1987 sekä nimeämättömät Lapponia-rannekorut vuosilta 1973 ja 1991 osoittavat, kuinka Weckströmin muotokieli kehittyi ja säilyi tunnistettavana vuosikymmenten ajan.

Vintage-korussa käytön jäljet ja pinnan luonnollinen ikääntyminen kannattaa nähdä osana kokonaisuutta. Kunto, leimat, valmistusvuosi ja mallin tunnistettavuus auttavat sijoittamaan korun oikeaan aikaan ja yhteyteen.

Lapponia-rannekorun oikea koko ja istuvuus vaikuttavat kokonaisuuteen

Veistoksellinen ja leveä rannekoru käyttäytyy ranteessa eri tavalla kuin kevyt ketjurannekoru. Korun sisämitat, rakenne ja mahdollinen avautumismekanismi vaikuttavat siihen, kuinka se asettuu ja liikkuu käytössä.

Erityisesti jäykemmissä vintage-malleissa oikea koko on tärkeä, sillä korun muotoa ei välttämättä ole tarkoitettu muutettavaksi samalla tavalla kuin yksinkertaisessa ketjussa. Hyvä istuvuus antaa rannekorun pysyä oikeassa asennossa ja tuo myös suunnittelun muodot paremmin esiin.

Lapponian vahvuus näkyy rannekorussa erityisen selvästi

Rannekoru antaa Björn Weckströmin veistokselliselle muotokielelle poikkeuksellisen suuren pinnan. Siksi juuri tässä korutyypissä Lapponian tunnistettavat muodot, kullan tekstuuri ja epäsymmetrinen rytmi pääsevät erityisen hyvin oikeuksiinsa.

Holmaston vintage-Lapponia-rannekorut ulottuvat 1960-luvun lopulta myöhempiin vuosikymmeniin ja näyttävät samalla, kuinka kestäväksi Weckströmin suunnittelukieli on osoittautunut. Hyvä Lapponia-rannekoru ei tarvitse runsasta koristelua: kullan pinta ja muoto riittävät tekemään siitä tunnistettavan.